You are currently browsing the monthly archive for February, 2008.
Kimono-style waistcoat Rowanin Studio 8 -vihkosesta valmistui tänään. Auringonpaiste antoi lisävauhtia tikuttamiseen, kun halusin kuvata liivin keväisessä (?) auringonvalossa.
Tässä siis lähtökohta:

Ja tässä lopputulos:


Tykkään. Ihan aluksi en tykännyt. Ensimmäisellä sovituskerralla reaktio oli “voihan mähmä”: liivi tuntui isolta rumalta mörvelöltä. Kiukutti. Sitten kun löysi oikeanlaiset vaatteet kaveriksi, liivi alkoi tuntua paljon toimivammalta. Lankana siis Lett-Lopi, menekki 9 kerää, puikot 5 mm. Lett-Lopi toimi mielestäni tosi hyvin tässä mallissa: tietty “karheus” sopii tällaiseen simppeliin liiviin.
(Kuvissa näkyy muuten aikaisemmin valmistunut, Dropsin ohjeella tehty pipo, jota olen pitänyt aika ahkerasti)
Langat seuraavaan projektiin on ostettu:


Jälleen kerran Lett-Lopia, ja malli “Cable Trim Bolero” samaisesta Rowanin Studiosta. Väri on ihanasti harmaaseen taittuva sininen “Stone blue heather”. Ylemmässä kuvassa väri näyttää aika kirkkaan siniseltä, alempi kuva vastaa paremmin todellisuutta.
Tykkään ihan hirveästi tästä Rowanin vihkosesta: se sisältää kahdeksan eri mallia, joista voisin toteuttaa vielä ainakin viisi.
Zephyrit valmistuivat eilen illalla:

Ihan mukavat sukat. En silti edelleenkään ole Nallen ylin ystävä. Johtunee ehkä siitä, että penskana ei ollut oikein muuta lankaa tarjolla kuin Nallea ja Seiskaveikkaa. Nalleyliannostus? Värikin on vähän tylsä, mutta varastoista ei hädän hetkellä löytynyt parempaakaan. Sukat olisivat varmaan kivemman näköiset, jos jalkaosio olisi tiukempi, mutta unisukkien kuuluukin olla vähän löysät.
Maanantaina sain kauan odotetun pakettini Briteistä: kaksi Rowanin Studio -kirjasta (numerot 8 ja 5). Puikoille pääsi saman tien Kimono Style Waistcoat, (issue eight):

Lankana Lett-Lopi. Olisi ollut ihan kivaa toteuttaa liivi ohjeen alkuperäisestä langasta, Rowanin Scottish Tweed Aranista, mutta sitä oli vähän hankala löytää (Wincentgarner-verkkokaupasta olisi kyllä saanut tilaamalla) ja oli se aika hintavaakin. Saas nähdä miten lankavalinta toimii…
Etenkin Issue 8:ssa on monta kivaa mallia (kuten Textured Cardigan, Flared Jacket, Cabled Waistcoat ja Cable Trim Bolero). Lisäksi aion toteuttaa Slouchy Cover-up -topin ja Keyhole-topin Issue vitosesta. Keyhole-topin käytännöllisyydestä en tiedä, mutta ainakin kuvassa se näyttää kivalta. Ja sehän yleensä riittää!
Huomasin tänään Dropsin sivuilla seikkaillessani, että heiltä ilmestyy tänä keväänä uusi lankalaatu nimeltään kid-silk, jossa on 75% kid mohairia ja 25% silkkiä. Muistuttaa siis aika lailla Rowanin Kidsilk Hazea, sävyjä on tietysti huomattavasti vähemmän. Lanka alkoi kiinnostaa kummasti, koska hintaero on aika merkittävä: Kidsilk Haze maksaa n. 12e/kerä, ja Dropsin kid-silk hieman yli 6e. Tarkoituksenani olisi tehdä jossain vaiheessa Slouchy Cover Up -toppi Rowanin Studio Issue 5 -kirjasesta, ja jos laskeskelee, että Rowanin langasta topin hinnaksi tulisi n. 71e (!!) ja Dropsin langasta n. 35e, valinta ei ole vaikea.
Olen tehnyt varsinaisen urotyön. Olen neulonut (melkein valmiiksi) sukat. Ja olen neulonut ne Nallesta! Ja vieläpä jämänallesta! Kun olin viikonloppuna saanut Dairy Queen -myssyn valmiiksi, kaipasin jotain pikkupuhdetta. Kaivelin läpi lankavarastoani sukkalangan toivossa. Laatikosta löytyi muutama kerä vanhaa luonnonvalkoista Nallea, jossa on vaaleansinisiä “tahroja”.
Aamulla kun aurinko pilkisteli pilvien takaa otin muutaman kuvan keskeneräisistä sukista.


Mukavat unisukat. Ohje on täältä.
EZ:n Dairy Queen -hattu valmistui nopsasti yhden päivän aikana Alafoss Lopi -langasta. Itse asiassa neuloin hatun kahteen otteeseen: ensimmäisen version jouduin purkamaan, koska hatusta tuli liian pieni.
Inspiraatio tuli täältä ja ohje täältä.
Lopputulos on mielestäni aika onnistunut:


Alafoss Lopi ei ole yhtä paksua kuin ohjeen lanka, joten jouduin lisäämään jonkin verran silmukoiden määrää. Paksummalla langalla lopputuloksesta olisi tullut hieman jämäkämpi ja “veistoksellisempi”, mutta olen silti oikein tyytyväinen aikaansaannokseeni.
Alemmassa kuvassa mukana on Twinklen Minibolero. Onhan se totta, että neuleet näyttävät huomattavasti paremmalta kun ne kuvataan päälle puettuna eikä sängyn päällä…


Samaan syssyyn liitän kuvia Pomatomus-sukista:


Tykkään!
(Saiskohan kameroillekin oman digiboksin? Hyvä “analoginen” järkkärikamerani parkuu kaapissa kun otan pokkarikameralla kamalia kuvia)
Punttitreeni sujui tänään varsin vauhdikkaasti: autossa odotti reenin ajan Wenlan Chian uusin teos, Twinkle’s Weekend Knits, jota piti tietysti päästä lukemaan mahdollisimman pian. Ja kivaltahan nämä uudet mallit näyttävät. Tässä muutama malli:






Kirja on vähän erityylinen kuin Big City Knits, mutta oikeastaan on tosi hyvä, ettei kirja ole edeltäjänsä kopio. Mukavinta kirjassa on se, että tyyli on yhtenäinen, kuvat ovat kauniita ja melkein kaikki mallit ovat toteuttamiskelpoisia. Kirjassa on 20 ohjetta, joista 7 huiviohjeita.
Olin hieman ennakkoluuloinen nähtyäni kirjan ensimmäistä kertaa: mietin, että kannessa esiintyvä toppi ei ole ollenkaan minun näköiseni. Onneksi toppi oli kirjan huonoin malli! Muut mallit ovat itse asiassa enemmän minun näköisiäni kuin Big City Knitsin mallit: selkeitä linjoja ja vähemmän pitsiä. Haastetta kirjan mallit eivät varmaankaan tule tarjoamaan, mutta haitanneeko tuo… Joskus nopeuskin on valttia!
Olin hieman yllättynyt, että sain kirjan käsiini näinkin pian: kirjahan ilmestyi Jenkkilässä viikko sitten tiistaina. Kiitos, Akateeminen Kirjakauppa!
Olen suunnitellut tekeväni kasan neuleita ennen “talvikauden” loppumista. Ongelmana on se, että löydän jokaisen viikon aikana monta uutta kivaa mallia, jotka haluaisin neuloa. Nytkin odottelen pakettia Briteistä… Siitä sitten myöhemmin lisää! Pitää varmaan lopettaa uusien mallien etsiminen ja päättää, mitkä mallit meinaan toteuttaa ennen 31.3.
Olin jo päättänyt, että teen harmaan jakun uusimmasta VK:sta. Menin Menitaan, mutta sielläpä ei ollutkaan tarvitsemaani lankaa. Joten nyt joudun vain odottelemaan ja tekemään laukkuani (joka edistyy aika hitaasti). Tämmöinen suvantovaihe on vähän ahdistava kun tuntuu ettei ole saanut mitään aikaiseksi (ja kun vielä vähän aikaa sitten olin todella tuottelias). Tahtoo äksöniä!
Ihan ensimmäiseksi täytyy pahoitella kuvan huonoa laatua. Ehkä sitten keväällä/kesällä saadaan parempia kuvia?
Pari päivää sitten valmistui Twinklen Minibolero:

Kuvassa bolero näyttää vähän hassulta mörvelöltä, mutta oikeassa elämässä se on oikein kiva pikkuneule. Tykkään väristä todella paljon. Piristää kummasti harmaita sävyjä!
Lanka: Muskat kolminkertaisena
Puikot: 10 mm pyöröpuikot
Menekki: vähän yli 9 kerää.
…eikö niin? Bongasin tuossa viikko sitten jostain blogista neulelehden, josta en ollut kuullut aikaisemmin. Lehti on nimeltään Rebecca. Rebeccan numerot sisältävät paljon kivoja malleja. Rebecca ilmestyy sekä saksaksi että englanniksi. Englantia osaan aika hyvin, saksaa en ole opiskellut koskaan. Huomasin, että englanninkielinen lehti on tuplasti kalliimpi kuin saksalainen siskonsa (vrt. 8 euroa vs. 4 euroa). Siispä päädyin tilaamaan kolme saksankielistä neulelehteä, joiden ohjeista en ymmärrä kylmiltään juuri mitään. Onneksi on olemassa Ullan neulesanasto! Ullan avulla aioin toteuttaa monta hienoa mallia, kuten tämän:

ja nämät:

ja tämän:

Pallohelmainen neulemekko!
Ja sitten tämän:

Ihana.
Yksi neulemekko lisää:

Ja sitten tämän:

Tässä oli vain muutama esimerkki kaikista niistä hienoista malleista mitä lehdistä löytyi. Aion jatkossakin seurata tätä lehteä!
